Vuosi voidaan jakaa kahteen yhtä pitkään ajanjaksoon monilla tavoin. Yksi jako syntyy, kun katsomme maan kiertokulkua avaruudessa.
Päiväntasaus on se kaksi kertaa vuodessa sattuva tapaus, jolloin päivä koko maapallolla on yhtä pitkä, siis puoli vuorokautta. Aurinko saavuttaa kevättasauspisteen keväällä ja syksyllä syystasauspisteen. Näiden tapahtumien ero kalenterissamme on puoli vuotta.
Aivan samoin puoli vuotta erottaa juhannuskoivun joulukuusesta, isänpäivän äitienpäivästä. Liekö näillä mitään yhteyttä äitien- ja isäinpäivän ajoittumiseen. Ainakin näin voi leikkisästi kuvitella. Isäinpäivän sanotaan syntyneen äitienpäivän mallin mukaan. Äitien-päivä on toukokuun toinen sunnuntai, isäinpäivä marraskuun toinen sunnuntai. Toinen on puoli vuotta aikaisemmin tai myöhemmin. Miten vain haluat sen laskea.
Elämämme jakaantuu mielenkiintoisella tavalla näihin vuoden puolittajien muodostamiin jaksoihin. Seitsemän viikkoa kevättasauspisteen jälkeen äitiys saavuttaa kevättasaus-pisteensä, toukokuun toisen sunnuntain. Ja ennen kuin uudestaan on kulunut äitienpäivän jälkeen seitsemän viikkoa on jo juhannus verraton. Seitsemän viikkoa syystasaus-pisteen jälkeen isyys saavuttaa syystasauspisteensä, marraskuun toisen sunnuntain. Ennen kuin seitsemäs viikko isäinpäivän jälkeen käynnistyy joulupukki jo oveen kolkuttaa. Äitienpäivä, isäinpäivä, erona vain puoli vuotta. Molemmat niin tarpeellisia. Niin kuin syksy ja kevät toisilleen, ystävät toisilleen.
Eräässä tunnetussa suomalaisessa iskelmässä kuva suomalaisesta miehestä tiivistyy lausahdukseen: "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen, sen teen mä kulta / vuokses sun." Toisessa rallissa "Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, sellainen on työmiehen lauantai." Sananlaskujen joukosta löytyy "Isä illalla tuleepi, tuopi tuoresta kaloa, vetää merest oiva lientä laulavalle lapselle" Näissä tiivistyy raavaaseen suomalaiseen mieheen kohdistuvia eräitä mielikuvia: uhrautuva rakastava kova työ-mies, perheen ruokkija, kova saunomaan ja kova juomaan. Näin ei välttämättä ole. On myös toisenlainen mielikuva, raavas mies rakastaa ja itkee myös. Ainakin pitäisi. Elämä on jatkuvaa kasvua.
Elämän käännekohtia voidaan laskea, mitata monin tavoin. Isyyden kokeminen, siihen herääminen on eräs niistä. Kukaan ei voi olla yksin isä. Isyyden toinen puoli on äitiys. Näistä molemmista koostuu vanhemmuus.
Jokaisen isän tarina on myös pojan tarina. Tarina pojasta, josta tuli isä. Tarina pojasta, jolla oli haaveita ja unelmia. Haaveita ja unelmia, joita ei sovi unohtaa isyyden haarniskan tultua harteille. Niille voi kasvaa siivet.
Isyys antaa mahdollisuuden tutustua uudella tavalla omaan isään, poikana joka on myös isä. Isän ja pojan suhde, siinä on jotain tuttua, olenhan isäni poika. Muistikuviin palautuu pimenevä ilta. Leppeä maisema, hiljainen tunnelma, ritisevä saunankiuas, katiskoiden katsominen, auringonlasku ja verkkojen selvittäminen. Muistikuviin palautuu työhuone ja värikäs lähes tuhannen palan työjärjestystaulu. Kaikki kohdallaan. Yhteinen tekeminen, luottamuksen osoittaminen, isyyden paras muisto omasta lapsuudesta.
Isän ja tyttären suhde, jotain uutta ja vaikeaa. Olenhan isäni poika, en tytär. Sisko minulla on, kaksikin. Mutta vierestä seuraten ei tunne samoin kuin omien nahkojensa sisällä isän ja pojan suhteen.
Isien tyttäret ja isien pojat, tämän päivän vanhemmat palauttakaa mieliinne ajatuksia lapsuudestanne. Elämän jatkuvuuden kannalta tällaisella ajattelulla on merkityksensä. Kaikilla on isänsä. Kuvansa, muistonsa. Samalla kun kehumme isäämme, kehumme itseämme. Samalla kun parjaamme isäämme, parjaamme jotakin itsessämme. Samalla kun annamme hänelle anteeksi, annamme anteeksi itsellemme. Miksi emme antaisi? Se kaikki on meissä mahdollisuutena. Annammeko sen mahdollistua, minkä tilan annamme omalle kasvullemme, läheisillemme.
Elämään kuuluu ajoittainen epävarmuus, nöyryys uuden edessä. Parkuvan lapsen kakkapyykin ensimmäinen pesu oksennus suussa on nuoren isyyden kuva. Oma henkinen kasvu tunkee ruumiillistuneena muotona suuhun. Ne illat huutojen, itkujen kera, aamu-öiset heräämiset, kyljen kääntämiset, peiton vetäminen korvien suojaksi, isyyden koko monipuolinen kuva. Sen tunnustaminen, että ihminen se minäkin olen. Vieressä kasvava, kasvattava ihminen.
Unto Kupiaisen runo kuvailee isyyteni synnyn tunnelmia:
"Vieras on virta, ja vieras on vene, eivät ne unelmies uomiin mene. Ilta on ihmisessä, aamu on outo; illasta aamuun ihmisen souto. Illasta aamuun on yöllistä matkaa; jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa. Taapäin tuijotat, soudat eteen outoa venettä outoon veteen."
Hyvät isien tyttäret ja pojat, erityisesti isiksi kasvaneet pojat tsemppiä isyydessänne!