VASEMMISTOLIITTO
VÄNSTERFÖRBUNDET
Kuntaliiton valtuusto, Helsinki 4.12.2008
Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro
Vas-ryhmän puheenjohtaja
Eero Väätäinen
Arvoisat kuulijat!
Kun Kuntaliiton valtuusto oli koolla kesäkuussa, ei meistä tainnut juuri kukaan aavistaa, millaisen käänteen taloudessa joudumme kokemaan muutaman kuukauden kuluttua? Tässä kriisissä on useita epätavallisia piirteitä. Ensinnäkin kyseessä on luotto- ja rahoituskriisi, joka ei johdu reaalitaloudesta. Syyt ovat yksinkertaisesti pääomilla pelaamiseen ja keinotteluun liittyviä. Islannin tilanne osoittaa, mihin pahimmillaan voidaan kuplataloudella joutua. Toinen huomionarvoinen piirre on se nopeus, millä ongelmat levisivät USAsta muualle. Tämä on säpsähdyttävä muistutus siitä, kuinka kansainvälistä talous nykyään on.
Viimeisen 15-20 vuoden aikana maailman valtiot ja niiden kansantaloudet ovat kietoutuneet entistä tiiviimmin toisiinsa, ovat aikaisempaa riippuvaisempia toisistaan, mutta suotuisissa oloissa myös tukevat ja hyödyttävät toisiaan. Oleellista on, että yksikään valtio ei pääse pakoon, jos kansainvälisessä taloudessa tapahtuu jotain. Suomi on pieni kansantalous, jossa ulkomaankaupan ja viennin osuus on yli 40 %. Maamme talous on siten hyvin herkkä maailmalla tapahtuville myllerryksille.
Näissä oloissa uudet valtuustot valmistautuvat tehtäviinsä kaudelle 2009-12. Jo nyt on tiedossa, että monissa kunnissa joudutaan tekemään ensi vuoden budjettiin korjauksia. Kuntaliitonkin ennusteiden mukaan verotulokertymien kasvu pysähtyy, ja lähestyy nollaa! Kuntien taloustilanteen romahtaminen voi olla edessä laajemmin kuin kukaan uskaltaa ääneen lausua!
Menopuoleen ei voi tehdä kovin suuria muutoksia. Lakisääteiset tehtävät on hoidettava. Kuntien tulopuolta pitääkin vahvistaa ja hallituksen tulee tehdä korjausliikkeitä. Valtion tulisi tässä tilanteessa murtaa omat talouskehyksensä ja kääntyä elvytyksen suuntaan! Pääomaverotus tulisi muuttaa progressiiviseksi ja suunnata tuotosta osa kunnille! Asuntorakentamista pitää vauhdittaa aravalainoituksen käyttöönotolla. On varattava rahaa julkisten menojen voimakkaaseen kasvuun. Oikeaa asuntopolitiikkaa on rakentaa vuokra-asuntoja, oikeaa energia- ja ilmastopolitiikkaa on korjata taloja ja oikeaa talouspolitiikkaa on parantaa kaikkien liikenneväylien kuntoa.
Pahinta, mitä kuntatalouden kannalta voi tapahtua, on työttömyyden voimakas kasvu. Työttömyyden torjuntaan on panostettava myös kunnissa kuntien omin toimin ja voimin. Ei pidä jäädä odottelemaan yksin valtion elvytystoimia.
Kaikissa kunnissa on korjattavaa ja rakennettavaa sekä uusittava yhtä ja toista laitteistoa ja kalustoa. Näin on tehtävä joka tapauksessa jossain vaiheessa. Siksi kuntien ja kuntayhtymien hankkeita on perusteltua käynnistää taantuman aikana. Se on järkevää elvytyspolitiikkaa, mikä on myös edullisempaa kuin talouden kuumassa vaiheessa. Näin vähennetään myös jo syntynyttä korjausvelkaa.
Lähes meillä kaikilla, ehkä nuorimpia lukuun ottamatta, on omakohtaisesti muistissa suuren laman aika ja seuraukset. Silloin kunnissakin pistettiin elämä säästöliekille, mikä osaltaan syvensi lamaa ja pahensi työttömyyttä. Näin tehtiin kaikkialla yhteiskunnassa. Oli meitä, jotka vaadimme julkiselta sektorilta elvytyspolitiikkaa, mutta sille naurettiin. Oli omaksuttu oppi, markkinavetoisuus, joka piti elvytyspolitiikkaa vanhanaikaisena, menneen maailman menetelmänä. Nyt on tässä mielessä tilanne toinen. Hallitus on käynnistänyt elvytystoimet, joskin riittämättöminä. Siksi myös kuntien on syytä voimiensa mukaan osallistua elvytykseen erityisesti työttömyyden torjumiseksi. Elvytyspolitiikan mahdollisuuksia tukee tilanne, jossa julkinen talous on hyvässä kunnossa ja yrityksetkin vahvassa iskussa. Nyt pitää toimia rohkeasti, jotta talouden pyöriin saadaan lisävauhtia. Jos taantuman oloissa jäädään passiivisesti seisoskelemaan tumput suorina, se on varmin tapa saattaa maa lamaan.
Kiitokset Kuntaliiton koko konsernin henkilökunnalle kuntien palvelemisesta!
Hyvää itsenäisyyspäivää ja rauhaisaa joulun odotusta!